28.2.2010

FC Aalto Darraa parempi maalein 2-4

Ug Darra kohtasi sunnuntain aamupelissä lohkokakkosen FC Aalton. Ensimmäisen puoliajan hyvä liike muuttui toisella puoliajalla helppojen virheiden saattelemana turhautuneeksi puolustustaisteluksi, jonka tuloksena Aalto teki kaksi maalia meidän nollaa vastaan.

Ensimmäinen puoliaika alkoi huonossa merkeissä, kun Aalton hyökkääjä pääsi tuikkaamaan jo kahden peliminuutin kohdalla vierasjoukkueen johtoon. Tämä ei Darraa lannistanut vaan pallo kiersi mallikkaasti mieheltä toiselle ja hyökkäykset vyöryivät Aalton maalia kohti. Petu onnistui vapauttamaan Juhon ja Juhon vasuri lauloi pelin tasoihin. Vartin kohdalla Vornanen antoi mallisyötön kulmasta Henun jalkaan, napakka maatiainen maalia päin ja veskarin längeistä sisään. Aalto tuli tasoihin ylivoimahyökkäyksellä: suoraan syötöstä annetun vedon Hellen otti vielä kiinni, mutta ei enää reboundia. Tauolle 2-2 tilanteessa.

Toinen puoliaika alkoi myös synkissä merkeissä. 2 minuuttia pelikellossa kun Aalto siirtyi jälleen johtoon. Ylivoimahyökkäys, veto kulmasta ja pallo jostain reiäistä maaliin. Paljon oli spekulaatiota oliko kyseessä oikeasti maali, vai menikö se maaliverkon sivussa olleesta reiästä sisään, mutta maali hyväksyttiin. Piste. Toinen erä oli Aallon vyörytystä ja 2-4 maali tuli 10 min pelin jälkeen. Lopussa haettiin vielä tasoitusta jokerilla, mutta tuloksetta.

Darralta tuntui toisessa erässä kunto loppuvan kesken, ymmärrettäväähän se on kun oli tänään poissaoloja ja eilinen turnauskin painoi jaloissa. Ekaa kertaa vedettiin tällä kokoonpanolla&taktiikalla ja ”vain” kolmella vaihtarilla. Tämä ottelu osoitti kuitenkin, että Hellen on tarvittaessa mies paikallaan tolppien välissä ja joukkueessa rosteria riittää. Baisi ja Petu olivat tänään paikkaamassa puolustusta.

Pelin parhaita olivat tänään:
Tuna: Länsi-Vantaan kalpein mies osoitti taistelutahtonsa keskikentällä, erinomaista puolustusta ja pelinrakentelua
Migu: Loistavaa taistelua ja pelinrakentelua ekalla puoliajalla, vähän hyytyi toisella puoliskolla
Juho: Maali, hyvää duunia alaspäin ja aina vaarallinen hyökkäyspäässä

Ottelupöytäkirjaan on muuten merkattu, että Ug Darra ja FC Aalto olisivat molemmat tehneet protestin ottelusta. Ainakaan Darra ei tälläistä ole tehnyt, eikä varmasti FC Aaltokaan voittavana osapuolena sellaista esitä. Siisti matsihan tämänpäiväinen oli parista varoituksesta huolimatta eikä kummallkaan osapuolella syytä jälkipeleihin pitäisi olla. Näitä kovia pelejä on hieno pelata ja niitä kaivataan jatkokarkeloita ja isoja turnauksia silmälläpitäen.
Tehot: Juho 1+0, Henu 1+0, Petu 0+1, Vornanen 0+1

27.2.2010

Ug Darralle pronssia Hiihtolomahulinoista

Vuoden 2010 Hiihtolomahulinat futsal-turnaus ratkaistiin kahdessa lohkossa, joista lohkon voittajan etenivät finaaliin ja lohkon kakkoset pronssiotteluun. Darran lisäksi 1.lohkossa mitaleista kisasit kakkosdivarin joukkue GFT Ydin, harrasteporukka FC Hakunila ja Uudenmaan 4.divaria vääntävä Träfk. Ug Darra otti pronssiset mitalit tasoltaan epätasaisessa turnauksessa hävittyään GFT:lle lukemin 1-2, ja voittamalla muut alkulohkonsa joukkueet. Näin Darra eteni pronssiotteluun, jossa vastaan asettui FC Insiders, joka kaadettiin selvästi 6-1.

Darra sai tutun joukon: Maalissa Vornanen ja Hellen esittivät hyviä otteita. Vornanen pelasi GFT pelin maalissa, ja Hellen vaihdettiin loppupeleihin maaliin jalkavaivojensa takia. Pakkeina olivat Migu ja Darra-debyytin tehnyt Ale. Aleksi pääsi nopeasti pelirytmiin kiinni ja esitti hyviä otteita läpi turnauksen. Hellen/Vornanen, Henu, Petu ja Kimmo muodostivat keskikentän sekä kärjessä pörräsivät Juho ja Tuna.

GFT Ydin 1-2

Ensimmäiseen otteluun oli ladattu lohkon mestaruus, vastakkain olivat selvästi turnauksen kaksi parasta joukkuetta. Ydin siirtyi johtoon 10 min kohdalla, kun Kimmon purku jäi lyhyeksi ja pallo jäi pyörimään vastustajan jalkoihin. Tämän tason kaverit eivät erehdy, GFT siirtyi johtoon. Kimmo paikkasi pian virheensä tuomalla Darran tasoihin. Migun vapari löysi parin GFT jalan kautta Kimmon, joka pyssytti pallon ylänurkkaan. Peli jatkui tasaisena ja ottelun tempo kasvoi. GFT osasi liikkua hyvin kentällä, ja kerran löysikin reiän meidän miesvartionnista. Pallo saatiin pelattua vapaanaolevalle hyökkääjälle laitaan, joka tykitti komean pommin meidän maalin takanurkkaan, peli 1-2. Darran kiri ei tuottanut tulosta, vaikka paikkoja piisasi. Paras nähtiin, kun viime minuuteilla Migu katkaisi GFT:n purun ja pääsi puolittaiseen läpiajoon. Veto lähti kovana, mutta turhan keskelle. Paluupallo tippui Juholle, mutta niin vain maassamakaava GFT:n maalivahti esitti maagisen torjunnan ottamalla Juhon vedon vielä liimaten kiinni. Tässä tilanteessa oli meidän sauma tasoitukseen, mutta tällä kertaa jäi käyttämättä. Copa Helsingissä ja Syrjävaarassa sitten onnistuu :) Viimeisen kymmenen sekunnin kohdalla Vornanen yritti pitkällä heitolla tavoittaa vapaaksi jätetyn Tunan, mutta pakki pääsi viime hetkellä väliin ja esti läpiajon. Näin vaan kovat jengin osaa pitää johtonsa. Huonoja ei oltu missään nimessä, mun mielestä oli todella hyvä ja energinen esitys. Vastustaja oli vain parempi tällä kertaa.

FC Hakunila 4-0

Toisessa ottelussa vastaan asettui Hakunila. Hakunila osoitti olevansa kova sakki, vaikka lukemat revähtivät isoiksi. 3 maaleista tuli kuitenkin viimeisen kolmen minuutin aikana. Kahdesta maaleista vastasi kentälle comebackin tehnyt Vornanen, joka näytti tehokuutensa 10 min pelin jälkeen. Tuna rykäisi kolmannen maalin ja Migu-Tuna –akseli petasi Juholle avopaikan viime sekunneilla komealla seinäsyöttöyhdistelmällä ja Juhohan osui. Juho oli energinen tässä pelissä tehden tehot 1+2. Hellen maalissa napsi hyviä torjuntoja, vaikka vastustajan vetojen osoitteena olikin useimmiten takaverkko.

Träfk 16-1

Träfk oli lohkonsa heittopussi häviten kaikki pelit maalierolla 3-30. Poimitaan tehoista hurjimmat: Petu 5+1, Vornanen 2+7, Juho 3+3 ja Migu 0+4. Ottelussa oli hienoja maaleja ja semimanageri veti tyhjästä maalista ohi.

FC Insiders 6-1

Futsalin 4.divaria pelaava FC Insiders oli jäänyt myös lohkonsa toiseksi. Pari etukäteen scoutattua hyvää pelaajaa otettiin tiukkaan vartiointiin ja peli oli täysin Darran. Tuna ja Henu osuivat molemmat kahteen kertaan maalipuiden väliin. Pronssipeli hoidettiin kotiin varsin helposti. Rautaa se on pronssikin :)

Näin jälkikäteen olisi toivonut, että YDIN ja Darra olisi sijoitettu eri lohkoihin, jotta turnaus olisi saanut arvoisensa finaalin; niin selkeä tasoero oli näillä kahdella loppuihin viiteen joukkueeseen verrattuna. Ainoastaan Hakunila pystyi edes hetkellisesti laittamaan kummankin näistä joukkueista koville. Ydin voitti lopulta finaalin selkesti 6-1. Darra onnittelee.

Tehot: Vornanen 5+8, Juho 5+6, Tuna 5+2, Petu 5+2, Migu 0+7, Henu 4+2, Kimmo 2+0, Ale 1+1

Huomenna jatketaan harrastemestaruussarjan kärkiottelulla Ug Darra - FC Aalto. Paikalle Hakaniemeen viimeistään 10min ennen ottelua eli 10.50, oli kunto mikä tahansa.

23.2.2010

Hiihtolomahulinat 2010 & Harrastemestaruussarja jatkuu tulevana viikonloppuna

Ug Darra osallistuu tulevana lauantaina Masalassa järjestettävään Hiihtolomahulinat-futsal turnakseen. Hallitsevana mestarina odotukset jälleen mitaleissa. Vastaan asettuvat alkulohkossa GFT Ydin, FC Hakunila ja Träfk. Etenkin GFT:n kohtaamista on odotettu kauan ja hartaasti: mikä on futsalin 2.divarin taso ja onko Ytimen pojista Ug Darran pysäyttäjiksi? Ydin kohdataan jo ensimmäisessä pelissä klo 10.
Mukaan turnakseen lähtevät Vornanen (MV), Konsta, Ale, Migu, Henu, Petu, Kimmo, Hellen, Tuna ja Juho.

AIKATAULU:
10:00 UG Darra - YDIN
1210 FC Hakunila - UG Darra
1320 UG Darra - TräFK

Mahdollinen jatkopeli
pronssi 15:15
finaali 15:45


Sunnuntaina vuorossa Harrastemestaruussarjan lohkovoiton ratkaiseminen. Ottelu FC Aaltoa vastaan pelataan Hakaniemessä klo 11. Joukkueet ovat lohkon kärjessä tasapisteissä. Lohkovoitto mahdollistaisi unelmafinaalin Ug Darra - RiRa Edari (toki finaalin pitäisi eka päästä :D). Lohkokakkoseksi jääminen toisi Edarin vastaan jo puolivälierissä. Panosta siis piisaa vaikka jatkopaikka on jo varma!

16.2.2010

Aah, niin darraista, 7 - 4 voitto Honey Bunnyseja vastaan

Sunnuntain Darrapeli käytiin tällä kertaa Honey Bunnyseja vastaan. Voittohan siitä pärähti, 7-4 lukemin. Ensimmäinen puoliaika oli täyttä Darran jylläystä ja tauolle taidettiin mennä lukemissa 4-0.
Toisella puoliajalla HunajaPuput pääsi peliin mukaan lähinnä Darran virheiden takia. Otteissa näkyi hieman lauantai-rientojen vaikutus.
Tehot: Läbä 2+2, Ahjo 3+0, Hietala 1+1, Henu 1+0, Petu 0+1

Darratähdet:

*** Ahjo - 3 maalia ja erinomaista peliä kumpaankin suuntaan. (Meinas muuten jättää tämän pelin väliin, onneks ei jättäny!).

** Läbä - Hurjat tehot jälleen kerran!

* Petu – Täydellistä puolustusta ja hieno esityö isoveikan maaliin.

Ensimmäinen puolisko oli hyvää peliä, mutta kun peli näytti olevan selvä, puolustaminen tuntui unohtuvan. Varsinkin keskikentällä tarvitaan enemmän myös alaspäin pelaamista.
Seuraava peli käydään lohkovoitosta. Vastaan asettuu FC Aalto, joka on tasapisteissä meidän kanssa. Peli alkaa jo klo 11.00, joten joka jätkä aikaisin nukkumaan ja maks. 2 lasia kaakaota!

-Henu