20.3.2011

Darra ulos ensimmäisellä kierroksella

PES Premium näpäytti Ug Darraa pahemman kerran osoittamalla futsalin olevan maalintekolaji. Darra takoi parikymmentä maalintekopaikkaa, mutta viimeistely oli luokatonta. Vornasen sysimusta päivä ei tilannetta helpottanut. Jokainen maaleista olisi ollut otettavissa Vorskun normipelillä.

Darralla oli mahdollisuus siirtyä useammankin maalin johtoon johtoon ensimmäisen kolmen minuutin aikana. Lähimpänä maalintekoa kävi tuolloin Migu, joka viimeistely-yritys päätyi PES puolustajan kantapään kautta tolppaan. Viisi minuutti oli pelikellossa, kun vastustaja sai ensimmäisen vedon Darran maalia kohti. Löysä laukaus kaukaa etukulmasta sisään. Toinen PES:sin maaleista tuli ruuhkan takaa ja löysi Darran maalin oikean alakulman. Petu kavensi aivan erän lopulla erittäin komealla nousulla juoksemalla koko kentän läpi. Ennen kavennusta maalin tekoa pääsi yrittämään etenkin kolmikko Ahjo - Tuna - Kimmo, mutta mistään ei saatu sisään vaikka monta kertaa ainoastaan veskari oli ohitettavana.

Toisella puoliajalla sama meno jatkui. PES pääsi jo 4-1 johtoon vähintääkin erikoisten maalien ansiosta. Darra haki vimmatusti tasoitusta, mutta 4-3:a lähemmäksi ei päästy. Maaleista vastasi Juho hienosta vaparista (3-4) ja Henu vastasi toisesta häkistä.

Ottelun parhaimmistoon raati valitsi:
1. Petu
2. Pena
3. Juho

Tehot: Juho 1+1, Petu 1+0, Henu 1+1

Ensimmäisessä jatkopelissä tippuminen on luonnollisesti pettymys. Rahkeet olisivat tämän vuoden joukkueella ollut pidemmälle. Pelillisesti PES Premium peli ei ollut mikään katastrofi, sen kertoo jo maalipaikkojen määrä mikä pyöri varmaan jossain 20-30 kappaleen välillä. Uskomattoman huonoja ratkaisuja nähtiin viimeistelyssä. Jatkossa joudutaan varmaan nöyrtymään jopa alkulämmittelyyn. Ja hyvä aloittaa sillä, että pelaajat tulisi paikalle aikaisemmin kuin 5min ennen matsia. Tähän ollaan tultu :)

Maalipörssin vei Tuna tehoin 11+4 ja palkitaan litran viinalla kauden päätöstilaisuudessa Henun saunaillassa ja Hasselin gaala-illassa. Ohjelmassa myös parhaan pelaajan palkitseminen. Tapahtuma järjestetään Simo Syrjävaara futsal-turnauksen yhteydessä eli la 2.4.

15.3.2011

Darra aloittaa cup-vaiheen

Darra selätti Party-Havan varsin selkeästi lukemin 9-2. Ahneimpana toimi tiimi Vorsku 4+2 ja Tuna 3+2. Mikään läpihuutojuttu ei peli ollut, vaan Team Havas taisteli hyvin pelin loppuun asti.
Muut tehot Juho 1+1 ja Lepi 0+1.

Cup-vaihe alkaa 19.3 klo 14 Myllypurossa, jolloin vastaan asettuu PES Premium. PES sijottui omassa lohkossaan viime vuoden mestarin AC Banaalin ja Jalkojen jälkeen kolmanneksi, jättäen mm Ug:ta höykyttäneen Kallion Stallionsin taakseen. Ilmeisesti vaihtuuvutta porukassa kun välillä tullut turpaan 12-0 ja välillä taas ottanut voittoja mm 3.div Stallionsista. Ottelun voittaja jatkaa pelejä sunnuntaina klo 17 oman lohkonsa voittanutta Taikahatun Tähtiä (TaTä) vastaan.

Tosipelit alkaa ja jokainen ottelu voi olla viimeinen. Nyt sit kaikki peliin, jotta Darran gaala-illassa voidaan jakaa boonuksia :)

Pistepörssissä Tuna hamuaa jo litran viinaa:
Tuna 11+4
Juho 9+3
Henu 6+4
Vorsku 6+3