24.1.2010

5-4 voitto FC Chuletasista

Ug Darra kohtasi Harrastemestaruussarjan viidennessä pelissä lohkojumbo Chuletasin, joka oli pelannut kautensa häviämällä toistaiseksi kaikki pelinsä. Darra sen sijaan oli lohkon kärjessä puhtaalla pelillä, joten ennakkosuosikista ei ollut epäselvyyttä. Darra lähti lähes parhaalla kokoonpanolla peliin, poissa olivat vain Ahjo ja Hellen.

Chuletas teki ottelusta vaikean kurinalaisella puolustamisella koko ottelun ajan ja muutamaan kertaan pääsi terävään vastahyökkäykseen. Chuletas antoi myrskyvaroituksen jo 30 sekunnin pelin jälkeen. Vaparin jälkitilanteesta pallo pomppi Darran maaliin useamman jalan kautta. Läbä tasoitti pelin hienolla vedolla. N. 15 min kohdalla Migu riisti hienosti pallon Chuletasin hyökkääjältä. Pitkä kuljetus ja syötön päätteksi Läbä puolittaiseen läpiajoon ja Läbältä varma sijoitus alakulmaan. Darran pelissä oli tänään paljon helppoja virheitä, ja Chuletasin toinen maali syntyi räikeästä semimanagerin syöttövirheestä, joka johti Chuletasin läpiajoon. Tauolle 2-2 tilanteessa.

Puoliajalla painotettiin vastustajan haastamista ja pelin levitystä. Puheet tehosivat. Juho pelasi pallon hienosti Hietalalle, joka pääsi nokikkain veskarin kanssa. Pieni harhautus ja hieno sijoitus oikeaan alakulmaan. Henu teki 4-2 maalin. Peli rupesi näyttämään jo selvältä, mutta Chuletas tuli vielä maalin päähän. Läbä täydensi hattutemppunsa komealla vedolla Juhon syötöstä, mutta Chuletas rankaisi heti seuraavasta tilanteesta 5-4:ään. Loppuaika meni Darran purkaessa palloa ja onnistui pitämään maalinsa koskemattomana vaikka Chuletas saikin pari maalintekopaikkaa.

Vaikea peli, mutta tärkeä voitto. Tänään ilmeisesti odoteltiin helppoa voittoa ja komeita lukemia, mutta kuten taas nähtiin, ei näitä pelejä kannata paljoa pelata etukäteen. Pelillisesti meillä ei tänään hätää ollut. Peli pyöri Darran hallussa ja vastustajan puoliskolla, mutta tehtiin homma vaikeaksi antamalla hurja määrä harhasyöttöjä ja hyökkäämällä paikoitellen liian hanakasti. Vastustaja osasikin puolustaa ja pääsi iskemään vastahyökkäyksillä pari maalia. Nämäkin pelit kannattaa pelata puolustuksen kautta.

Pelin parhaita olivat tänään:

Läbä - Ehdoton kentän hahmo hattutempulla ja aivan huippuvireessä Darran peleissä (3 edellistä peliä tehoilla 7+4).

Henu - Taattua laatua pelistä toiseen. Hieno maali.

Hietala - Jaksoi taistella keskikentällä ja onnistui tärkeän neljännen maalin teossa. Tehot 1+1 tänään.

Sarjakärjessä toistaiseksi. Pelit jatkuvat 14.2 jolloin vastassa Honey Bunneys. Mä en ole tuolloin maisemissa, ja joukkueen vetäjänä toimii Henrik ”Heffe” Ikonen.

Tehot: Läbä 3+0, Hietala 1+1, Henu 1+0, Juho 0+2, Migu 0+1, Tuna 0+1

10.1.2010

Darra pelastaa viikonlopun

Ug Darra jatkoi siitä mihin kinkunsulatusturnauksessa jäi ja oli täysin pitelemätön ottelussa Los Blancosia vastaan. Jo puoliajalla lukemat olivat 7-0 Darran hyväksi. Jo neljän peliminuutin jälkeen ottelu oli Darralle 4-0. Ensimmäisellä puoliajalla Darran jyräystä tahditti Tuna maalilla ja neljällä syötöllä.

Toisella puoliajalla pelin tunnelma hieman lässähti, koska Darran ei tarvinnut enää pelata ja sen pelaajat eivät syttyneet enää otteluun. Toisella puoliajalla Blancosit iskivät jopa neljä maalia Vornasen selän taakse. Darra teki enää vain kolme maalia. Loppulukemiksi saatiinki varsin eksoottiset 10-4. Paremmasta joukkueesta ei toki ollut epäselvyyttä, vastustaja kunnioitti peliä ja yritti kiitettävästi loppuun asti.

Ehkä jos erityisiä mainintoja pelaajista pitäisi sanoa, niin ainakin kolmikko Henu, Läbä ja Tuna pelasivat muutaman kerran todella näyttävästi yhteen. Kolmikon yhteistehot 6+8 (Tuna 2+4, Henu 2+1, Läbä 2+3) . Kumén teki myös kaksi maalia, Ahjo ja Migu onnistuivat kertaalleen. Siinähän sitä taas oli. Huonosti ei pelannut kukaan.

Darralle 16. tappioton ottelu peräkkäin ja yhdeksäs peräkkäinen voitokas ottelu.

6.1.2010

Darran historian päivitys

Ug Darralla on nyt kautta aikojen tilastoissa takanaan eri harrastesarjoissa ja turnauksissa kaikkiaan 63 ottelua, joista on kertynyt 36 voittoa ja 17 tappiota, 11 kertaa on päädytty tasapeliin. Maalisuhde on komeasti 92 maalia plussan puolella, tehtyjen maalien sarakkeen näyttäessä 193 maalia ja päästettyjen 101 maalia. Palkintokaapissa Darralla on näytettävänään kaksi kultaista palkintoa, toinen kinkunsulatusturnauksesta 2009 ja toinen hiihtolomahulinoiden voitosta 2008.

Hieman epävirallisten tilastojen helmi on kuitenkin pelaajatilastojen puolella Henun pelatut ottelut 63 kappaletta, joka on sama määrä minkä Darra on otteluitaan historiassa pelannut. Huikeaa Henu, mukana jokaisessa tilastoidussa ottelussa! Henu on myös maalipörssin kärjessä 41 maalillaan.

Darran jäsenyyksiä on päivitetty. Uudet luokitukset ovat, Kova Kulta -Darra, Kova Darra ja Kevyt Darra. Kinkunsulatuksessa kultaa ottaneet ylennettiin Kova Kulta -Darra luokkaan urotekonsa ansiosta. Vuoden 2010 uroteoista ja hyvin jatketusta darrasta luvassa myöhemmin julkaistava uusi, vain kaikista kovimmille tarkoitettu darraluokka.

Darra jatkaa vuoden 2010 futsalin harrastemestaruussarjassa menoaan ja odottaa samalla kenestä on katkaisemaan Darran huikea putki, siis tappiottomien otteluiden putki, joka on kasvanut jo 15 ottelun mittaiseksi. Vuonna 2009 Darra hävisi ainoastaan kerran ottelun varsinaisella peliajalla Harrastefutiksen SM-turnauksen puolivälierissä FC Litille maalein 1-0.

Darraista vuoden jatkoa kaikille!

Darran Alkuvuoden ohjelma

SU 10.01. Klo 18.30 HakaniemiR Suunto Los Blancos - Ug Darra *Ug2 Myllypuro klo 13.30
SU 24.01. Klo 17.45 Hakaniemi3 FC Chuletas - Ug Darra *Ug2 Hakaniemi klo 16.15
SU 14.02. Klo 18.30 Hakaniemi3 Ug Darra - Honey Bunnys
Su 28.02. Klo 11.00 HakaniemiR Ug Darra - FC Aalto
SU 07.03. Klo 18.30 HakaniemiR FC Töölön Suutari - Ug Darra *Ug2 Myllypuro