29.10.2011

Darralla on draaman tajua

Ug Darra aloitti futsalkauden virallisesti Ug jengien osalta harrastemestaruussarjassa Jukan Palloa vastaan. Ottelussa nähtiin draaman kaarta kerrakseen. Tuna ryhmitti miehistön kentälle hieman eri filosofialla kuin harjoitusottelussa Miikkael teki ja se näytti ainakin puolustukseen tuovan rytmiä.

Peli oli yllättävän temmokas alusta loppuun ja Jukkiksen hakatessa päätä Ug Darran muuriin, naputteli Tuna vaivihkaa hattutempun. Vornanen ja Petu avustivat syötöillään. Tuna ehti myös toisessa päässä pelastaa "viivalta" yhden varman maalin. Jopa huippukuntoinen Vorsku totesti puoliajalla, että hänkään ei olisi kyseiseen paikkaan "ehtinyt".

3-0 tilanteessa oltiin, kun toista puoliaikaa oli jäljellä vartti. Uskomattoman nopeasti n. kuudessa minuutissa tilanne oli Jukan Pallolle 3-4. Hetken (vituttavan) sadattelun jälkeen Darra kokosi rivinsä vielä kerran ja sillä oli useita paikkoja iskeä tasoitus. Draaman tajuinen Darra teki kuitenkin ratkaisunsa vasta 30 sekuntia ennen loppua, kun Juho ja Vornanen pelasivat yhteen ja Juhon syötöstä Vorsku iski illan loppulukemiksi 4-4.

Melkonen peli, hyvää taistelua, hyviä ja huonoja hetkiä, hienoja maaleja. Kaikkea mitä pelissä voi olla. Jatketaan. Ciao!

Tuna 3+0
Vorsku 1+2
Petu 0+1
Juho 0+1

19.10.2011

Tuttu ja turvallinen puolivälieriin jääminen Palis cupissa

Darra lähti laajalla ringillä jatkamaan Käpylän kultajuhlia. 1+6 pikkukentän pelimuotona, kultaa ja kaljaa jahtasivat toipilas Migun johdolla Sirviö,tuna,migu,vehmanen,henu,hellen,petu,kimmo,lepi,ahjo,konsta,juho,ale,kapa ja jugi.




Itse turnaus päättyi 2-3 puolivälierä tappioon FC RiTo:lle. Darra johti jo 2-0 Tunan ja Henun maaleilla, mutta niin vain Nastolan pojat tulivat ekalla puoliajalla tasoihin ja itse pelin lopussa vielä ohi. No olipas tuttu tarina :) Nastolan pojat voittivat lopulta koko turnauksen ja matkasi Apollon palkintojen jakoon, kun taas osa Darran pelaajista löysi vielä tiensä Henun luokse ja monet jäivät kotiin juomaan maitoa ja katsomaan urheiluruutua. Darran raati turnauksen parhaaksi pelaajaksi Eeron. Pistepörssin vei Tuna (näillä näkymin). Palkintoja tullee




Darra aloitti turnauksen parilla voitolla.




Ug Darra - Bragun puujalat 5-1


Kankea alku ja vastus heti johtoon. Onneksi joukkue heräili kun Edarin manageri Käki tuli katsomoon. Pääosaa otti ei Tuna, Henu, Eero eikä Juho vaan Käpylässä loistanut HelsuPulsu hyökkääjän muodossa. Hyvä sijoittautuminen maalin kulmalle oikeissa paikoissa tuotti Darran 2 maalia Pulsun toimesta. Juho onnistui läpiajosta (viiltävä rankaisu alakulmaan), Tuna protestoi keskikenttä komennustaan turnauksen ekalla maalilla sekä mies nimeltä Pulu osui myös kertaalleen


Tehot: Helsu 2+0, Tuna 1+1, Juho 1+1, Kimmo 1+0, Konsta 0+1, Sirviö 0+1




UG Darra - EHP 3-1


Seuraava vastus olikin jo huomattavasti kovempaa tavaraa. Onneksi EHP:n helpotti hommaa ottamalla 2 turhaa keltaista ja lentämällä ulos. Tässä vaiheessa semimanageri menetti muistinsa ja puhekykynsä ja vain tilastot on tallella. Näemmä Eero ja Kapa ollut MoM 1 ja 2


Eero 2+0, Kapa 1+1, Juho1+0




Hasselissa aktiviteettejä.




Ug Darra - Real Unreal 1-1


Vastukset kovenee ja aamulla oli vilu. Onneksi pelaajat olivat ajoissa paikalla. Helsu oli tullut suoraan Hasselista kentälle, jotta ei myöhästy. Itse peli oli tasainen. Darra sai tasoituksen aikaiseksi vasta pelin lopulla. Ahjoa rikottiin rankkarin arvoisesti ja Juho ei koskaan missaa pilkkua. Tasuri riitti lohkovoittoon


Juho 1+0




Ug Darra - Team Silmäleikkaus 4-1


Eka jatkopeli. Vastus ensin maalin johtoon vasta kuin aloitetaan pelaamaan. Siinä kaava jolla voitetaan. Eerolta huikeaa menemistä vaihdosta toiseen. Pallon suojaaminen on jotain uskomatonta. Jugi oli päässyt myös mukavaan iskuun aamun aikana. Varsin helppo peli kuitenkin loppujen lopuksi matsi oli.


Jugi 1+2, Eero 1+0, Tuna 1+0, Kapa 1+0, Juho 0+1




Ug Darra - Die 2. bundesliga 2-2 (4-3 rp)


Suurin jännistys kohdistui miten vastustajan leivissä ollut Gusse kestää uskomattomat paineet pelata seurakavereitaan vastaan. Asiaa yritettiin lievittää leikkimielisellä vedolla, jonka Gusse hävisi. Myös Gussen joukkue hävisi uskomattoman draaman päätteeksi. Kiikareilla pelunnut Henu aloitti maalinteon. Kapalta hieno esityö, läpisyöttö suoraan oppikirjasta. Johtomaali ei tuota hyvää, sillä kun 3. minuuttia on peliä jäljellä vastus tulee tasoihin ja samantien ohi. Darran kiri tuottaa tulosta ja 30 sek ennen pelin loppu Tuna tasoittaa jälleen Kapan esityöstä. Tuna ei tuuleta, manageri sen sijaan tuulettaa niin, että jalka venähti entistä pahemmin. Suorat rankkarit: Juho ja vastus onnistuu, Henu tolppaan ja vastus onnistuu, Eero onnistuu ja vastus epäonnistuu. Juho uudelleen vetämään, maali ja Helsu ottaa jälleen kiinni ja Darra puolivälieriin!!


Henu 1+0, Tuna 1+0, Kapa 0+2




Ug Darra - Rito 2-3


Darra siirtyy Tunan maalilla nopeasti johtoon. Henu iskee toisen maalin. Rito tulee puoliajan lopulla tasoihin kahdella tarkalla kaukovedolla. Tasainen vääntö olisi voinut kääntyä kumpaan suuntaan tahansa. RiTo teki voittomaalin pari min ennen loppu hienon hyökkäyksen päätteeksi. Siihen loppui taas lysti.


Tuna 1+0, Henu 1+0, syöttäjät ??






Tehopörssin vei jälleen Tuna:


Tuna 4+1


Juho 3+2


Kapa 2+3


Eero 3+0


Jugi 1+2


Henu 2+0


Helsu 2+0


Kimmo 1+0


Konsta 0+1


Sirviö 0+1




Harrastemestaruussarja futsalissa on Darran seuraava etappi.