22.11.2009

Näädän lopun sivallus riitti tiukassa taistossa voittoon

Ug Darra aloitti harrastemestaruussarjan vahvasti ensimmäisessä ottelussa voittamalla tyylikkäästi maalein 8-1. Vastustaja tuntui olevan vielä ulkona futsal touhuista ja ehkä kyseessä oli heille kauden avauspeli. Toinen ottelu toi vastustajaksi Sumu/77 joukkueen, jossa vilisi nuoria kikkopäitä.

Darra oli koko ottelun vahvasti niskan päällä, mutta sen ongelmana oli läpi ottelun vallinnut tehottomuus. Vastustaja sen sijaan oli tehokas kuin mielen pölynimuri ja laittoi ensimmäisellä puoliajalla pallon kahdesti Darran maalissa pelanneen Vornasen selän taakse. Darra sai ensimmäisen tasoitusmaalinsa, kun Juho kaadettiin rankkarialueella ja rankkarin mies toimitti totutulla huikealla varmuudella verkkoon. Toisen kerran Darra kipusi ensimmäisellä puoliskolla tasoihin Juhon syöttäessä Kuménin tekopaikkaan, josta komea Kumenin viimeistely tasoitti pelin.

Toisella puoliajalla Darran löylytyksestä huolimatta 2-2 tilanteessa vaaran merkit olivat ilmassa. Hyökkäysinto kasvoi ja voittomaalia haettiin väkisin koko joukkueen voimalla. Välillä Vornanen joutui leikkimään pakkia ja pelasti muutaman läpiajon komealla vastaantulolla. Myös muutamia komeita pelitilannetorjuntoja Vornanen otti. Vastustajan maalivahti oli kovemmassa helteessä kuin Vornanen ja hänestä näytti tulevankin Sumun pelastaja, kun Ug:n hyökkääjät Tunan johdolla hakkasivat päätä seinään. Ansaittu täysi pistepotti heltisi Darralle ottelun loppuhetkillä, kun Tuna haki näätämäisesti maalivahdin edustalle, jonka hyviä avausheittoja läpi ottelun viljellyt Vornanen havaitsi. Loistava heitto ja Tuna nikkasi pallon maalin alanurkkaan. Nopea tilanne ja tavallaan erikoinen maali lopulta riitti Darralle hienoon voittoon vaikeasta pelistä.

Kovaa tekemistä mielestäni kaikilta jengissä ja periksiantamattomuus onkin muodostumassa Darran ja Ug:n suureksi vahvuudeksi futsalissa. Kaikilla pelaajilla oli takanaan peli joko edellisenä päivänä tai jopa samana päivänä tunti ennen tätä ottelua. Lisäksi muutamia pelaajia oli sairaana, joka nostaa voiton arvoa vielä entisestään.

Juho 1+1, Kumén 1+0, Tuna 1+0. Vornanen 0+1

15.11.2009

Ug Darra - Haverat Stars (Harrastemestaruussarja)

Ug Darra aloitti harrastemestaruussarjassa kautensa kaamean tehokkaalla 8-1 voitolla Haverat Stars-joukkueesta. Kuten Tuononen aikaisemmin jo kertoi, voiton takeina olivat tänään nimenomaan kova tehokkuus hyökkäyspäässä ja puolustuksen kova taistelu höystettynä Vornasen huikealla maalivahtipelillä.

Peli alkoi varsin tasaisena. Molemmilla joukkueilla oli omat paikkansa siirtyä johtoon ottelussa. Etenkin Haveratin ”Lenkkarimies” osoittautui varsinaiseksi päänvaivaksi Darran puolustukselle, palloa saatiin kaivaa mieheltä aina parin pelaajan voimin pois. Darran avausmaali syntyi Juhon jalasta. Haveratin vaihtovirheen avulla Juho pääsi vastakkain maalivahdin kanssa ja Juho ei näistä paikoista erehdy. Puoliajalle siirryttiin Darran 1-0 johdossa.
Toinen puoliaika oli Darran näytöstä. Kulmapotkusta annettu syöttö tavoittii Kumenin 3 metrissä ja käsittämätön ulkosyrjäveto ylänurkkaan näytti musertavan bosnialaisista pelaajista koostuvan Haveratin. Kumen jatkoi hyviä otteitaan viimeistelemällä lopulta peräti neljä maalia. Kolme noista maaleista taisi tulla sivurajalta annetusta syötöstä, jonka Kumén latasi, joka kerta lyhyehkön Haveratin maalivahdin taakse.

Erityisen hienoa oli nähdä, miten tasainen ottelu käännettiiin lopulta peräti 8-1 voitoksi. Haverat ei todellakaan ollut huono joukkue. Heidän pelinsä kaatui Darran rautaiseen keskikentän puolustamiseen sekä Darran tehokkaaseen viimeistelyyn. Tänään hyökkäyksessä uurastivat Niko ja Juho. Molemmilta erittäin onnistunut peli, kumpikin onnistui kertaalleen maalinteossa. Keskikentän muodostivat Kumen, Henu, Hellen, Ahjo ja Hietala. Ahjo ja Henu osuivat kertaalleen maaliin ja kova duuni alaspäin oli tänään voiton tae. Puolustajina olivat Migu ja Konsta, joista jälkimmäinen oli kentän paras puolustaja. Allekirjoittanut kävi tänään ehkä ylikierroksilla; pakko myöntää, että olin Darran kauden alkua odottanut kauan ja taisi mennä ylilatautumisen puolelle. Tulos oli kyllä mitä mainioin kauden alkuun, tästä on hyvä jatkaa :)

Otetaas tavaksi mainita joka pelistä kolme onnistujaa:

1. Kumen: 4 maalia ei selittelyjä kaipaa

2. Konsta: Pimensi ”lenkkarimiehen” lähes täydellisesti kentällä ollessaan. Ei pelkää kovia otteita eikä pelannut kertaakaan tänään itseään ulos

3. Henu: Ei montaa kaksinkamppailua tänään hävinnyt. Aina ensimmäisenä pallossa ja joukkueen vastuunkantajia joka pelissä alusta loppuun

Kumenin jatkosta joukkueessa on jo sovittu ja saadaan tehokas vahvistus loppukaudeksi. Mietinnän paikka onkin, sijoitetaanko Tommi vahvistamaan hyökkäystä vai keskikenttää, mutta todennäköisesti pelipaikka tulee määräytymään poisso-olojen mukaan.


Hurjat futsaltulokset jatkuvat

Ug Darra aloitti harrastemestaruussarjassa kautensa kaamean tehokkaalla 8-1 voitolla Haverat Stars joukkueesta. Voiton takeina nimenomaan kova tehokkuus hyökkäyspäässä ja puolustuksen kova taistelu höystettynä Vornasen huikealla maalivahtipelillä.

Hyökkäyspään tehokkaimpana hääri viime hetkellä hätiin kutsuttu Kumén peräti neljällä maalilla. Joista kolme taisi tulla sivurajalta annetusta syötöstä, jonka Kumén latasi, joka kerta lyhyehkön Haveratin maalivahdin taakse. Maalinteossa onnistuivat myös komeasti kertaalleen Henu, Juho, Tuna ja Ahjo.

Haverat jäi Darran jalkoihin sen verran pahasti, että se ei jättänyt mitään seliteltävää mistään sivuseikoista.

Taitaa viikon päästä jatkua pelit. Lasketaankos darran peleissä syöttöjä, vois ne vissiii laskea ainaki tän sarjan osalta? Mun mielestä Kumén ansaitsee paikan jatkossa darran jengissä! Migu koutsaa kuitenki ja hyvin on taas kasannu kovan jengin jalkeille =)