20.2.2012

Pelimiehiä monen lähtöön

Ug Darra oli futsalin Helsingin piirin harrastemestaruussarjassa napannut edellisessä pelissään Habon kustannuksella tämän kauden ensimmäisen voittonsa. Alkukausi oli sujunut nihkeissä merkeissä, mutta Haboa vastaan nähtiin silminnäköijöiden mukaan ryhdikäs esitys ja pisteet napattiin komein 3-6-lukemin. Kaikki näytti siis hyvältä, kun joukkueen oli määrä lauantaina 18.2 taas kerran raahautua Myllypuron palloilukompleksiin kohtaamaan sarjassa kolme pistettä toistaiseksi netonneet HC Pelimiehet.


Sitten kuitenkin tapahtui jotain odottamatonta. Paineet voittoputkeen pääsystä ja sitä kautta epäonnistumisen pelko kasvoivat liian suureksi ja lähestulkoon koko Darran joukkue päätti lähteä peliä pakoon ja nollaamaan aivojaan Karjalohjalle, jossa heitä odottivat kauniit talviset maisemat ja Villa Leinonen. Jopa joukkueen perustajajäsen Niko Tuononen päätti liittyä tähän remuremmiin. Kaiken tämän mielipuolisuuden keskellä Tuononen kuitenkin koki Karjalohjan bussin takapenkillä light-siideri kädessään ohikiitävän selväjärkisyyden hetken ja painoi paniikkinappulaa. Hätiin kutsuttiin Tommi Kumén, tuo Bohjois-Haagan Balotelli, jolla on tapana Darrassa vieraillessaan varastaa show joko hyvässä tai pahassa. "OTTELUN PERUMINEN EI OLE VAIHTOEHTO!!!" Tuna karjui puhelimeen. Kuménin epäkiitolliseksi tehtäväksi siis jäi koota epäinhimillisen tiukassa aikataulussa jäljelle jääneistä pelimiehistä joukkue ja viedä peli kunnialla läpi.


Tommi sai kuin saikin pahimpien pelleilijöiden ollessa örveltämässä avannon äärellä fisu kädessä (ja en tarkoita saaliiksi saatua kalaa) taatusti motivoituneen ja yllättävänkin nimivahvan ryhmän, johon kuuluivat pelaaja-valmentajan lisäksi nuorempi Kumén (Teemu), Toni Kapanen, Teemu Lahti, Darran tähtipelaajaksi luettava Juho Isohanni, Jan Gustafsson, Pasi Eskelinen ja Darra-debytantit Azat Yiliyaer ja Ville Tuulio.


Vastaan asettuneella HC Pelimiehillä oli ottelun alkamisajankohdaksi merkittyyn kellonlyömään mennessä kasassa kolme pelaajaa, mutta Kumén oli hyvällä tuulella lauantain kunniaksi ja myöntyi Pelimiesten kainoon pyyntöön aloittaa peli pari minuuttia myöhässä, kun pari kaveria vielä teippaili paikkojaan kasaan pukukopissa.


HCP väänsi siis koko ottelun tasan viidellä miehellä ja alkuvihellyksen soidessa Kumén vielä myhäili typeriin amisviiksiinsä tiedossa olevia maalijuhlia. Heti kuitenkin selvisi, että tiedossa ei ole helppo peli. HC osoitti olevansa nimensä mukainen nippu Hardcore-osaston pelimiehiä pitämällä pakan todella tiukkana ja iskemällä vastahyökkäyksistä todella liukkaasti. Hyvin vähän oli Darran hyökkääjillä tilaa tehdä taikojaan fyysisten vastustajien keskellä. 


Teuvo Tulion kadonnut poika Ville Tuulio kuitenkin vei TeKun syötöstä Darran ansaittuun johtoon ja homma näytti menevän suunnitelmien mukaan. HCP kuitenkin kuittasi tämän ja Tuulion toisenkin johto-osuman ja tauolle mentiin 2-2-tilanteessa. Raivokkaasti taisteleva viisimiehinen vastustaja sai Kuménin raapimaan harmaantuvaa leijonanharjaansa epäluuloisena. "En mä tiedä mitä tässä pitäisi tehdä, jatketaan samaan malliin, kai ne lopulta väsyy," kuului Tommin puoliaikapuheenvuoro.


Näin kävikin ja ensimmäisen puoliajan uusien Nike-merkkisten keltamustien pelikenkiensä sisäänajoon käyttänyt Juho otti ohjat käsiinsä viimeistelemällä hattutempun melko sukkelaan tahtiin. Muistettavin maaleista oli se kolmas, näppärä kääntölaukaus heikommalla jalalla takatolpan kautta maaliin. Jossain välissä Kumén vältti ne kuuluisat kiikarit hiuksenhienosti tekemällä komean esityön Baisille, jolla oli mukava työ siirtää pallo tyhjään maaliin ja kirjauttaa Darra-uran ensimmäinen täysosuma. Myös HCP kirjautti vielä yhden osuman toisella puoliajalla kosmetiikan vuoksi, mutta onhan se sanottava, että lopulta melko rutiininomaisesti pisteet Darran laariin valuivat. Lopussa Pelimiehiltä nähtiin myös pieniä väsyneen miehen halailuja, mutta ei siitä sen enempää. Ei lyödä niin sanotusti lyötyä. 


Summa summarum: Vara-Darralta hieno voitto edellispelin jatkoksi. Tästä on joukkueen hyvä jatkaa kohti merkityksettömiä(kö?) viimeisiä lohkopelejä. Jatkopaikka on tainnut alkukauden heikkojen otteiden takia karata. Ville Tuulio ja Juho Isohanni ottelun hahmoja, kuten tehotkin kertovat. Näiden miesten ansiosta se voitto lauantaina otettiin.

3 kommenttia:

Tuna kirjoitti...

Asiaa! En lähde vihreellisesti tiedotettua olinpaikkaani viikonloppuna korjaamaan =) VARADARRA!

Pistepörssi kirjoitti...

Juho 8+2=10
Vornanen 4+3=7
Tuna 6+1=7
Tuulio 2+0
Migu 0+2=2
Petu 1+1=2
Henu 1+1=1
Jugi 1+0=1
Baisi 1+0=1
Kumén 0+2=2
TeKu 0+1=1

Anonyymi kirjoitti...

ja baisi ottaisi vielä syöttärin juhon kolmanteen